dengue-kuume, auringonpistos, ripuli, liikenne, taskuvarkaat, krokotiilit, hait ja lapsikaappaajat.
supistusheikkous, repeämat, verenvuoto, sikiön hapenpuute, erbin pareesi.
Onko ihan hullua lähteä 4-vuotiaan kanssa reppureissulle Meksikoon? Luvassahan on paljon vaaroja nurkan takana, vain odottamassa kahta gringoa saapuvaksi. Ja synnyttäminen, sehän on vaaroja täynnä. Kaikkea voi tapahtua, kelle tahansa. Ja sitähän se on, nimittäin elämä. Pelottavan karmaisevan vaarallisen kaunis elämä.
Olen saanut nyt viikon nauttia Meksikon auringosta ja olen todella rakastunut. Mitä kaikkea uutta nähtävää ja opittavaa tässä maailmassa onkaan! Olen saanut nauttia upeista auringonlaskuista, lukemattomista vastaantulijoiden hymyistä, tuoreista mangoista, simpukoiden etsimisestä ja ihanista yllätyksistä mitä elämä tuo tullessaan! Salsaopetus vaihtui elokuvailtaan (se ihana Gael Garcia...) ja sattumalta löydetty vieraanvarainen nettipaikka saa muksun aloilleen ja äidin rauhassa kirjoittamaan. Ja tietenkin, lippis ja leikkimiekka on hukattu, iho toisinaan punoittaa ja ripuli on muutaman päivän pakottanut kyselemään läheisintä vessaa. Mutta todella, luotan että elämä näyttää parastaan meille. Miksei se niin tekisi?
Äitinä olen oppinut pakkaamaan reppuun eväitä, vesipulloa, pientä puuhaa ja ylimääräisen paidan. Ennakointi on toki hyvästä. Mutta milloin ennakointi menee pelkäämisen puolelle ja luottamus katoaa? Kun pelko alkaa rajoittaa, kiristää ympärillä ja vie pois mahdollisuudet nähdä sen kauneuden ympärillään. Rinkan ja lapsen kanssa reissaaminen antaa mahdollisuuden päästä paikkoihin, jonne aurinkomatkat ei vie. Suomalainen lapsi saa paljon hymyjä ja huomiota ja leikkikavereita löytyy helposti, vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan. Päivittäin saan suukon ja kuulla lausahduksen "ihanaa äiti olla sun kanssa Meksikossa".
Ja se joka on synnytyksessä nähnyt sen kauneuden, sen potentiaalin, tietää mistä puhun. Olen synnytyksien upeutta nähnyt sairaalassa, mutta täytyy sanoa, että siellä se ennakointi helposti kiristää ja rajoittaa sen potentiaalin piiloon. Kotisynnytyksissä, omassani ja muiden, se potentiaali on paremmin näkyvillä. Se synnytyksen kauneus, joka saa kätilön rakastumaan synnyttäjään ja synnyttäjän rakastumaan uuteen suloiseen tulokkaaseen ja olemaan ylpeä voimastaan.
Luottamus synnytykseen, sen etsiminen Suomessa on aikamoista salapoliisityötä. Tiedän muutaman hyvän jemman, ja Aktiivinen synnytys ry on yksi sellainen. Tunnen lukemattomia naisia, joilla on tuo luottamus, mutta lähes kaikki ovat joutuneet sen työllä itsestään löytämään. Ja kätilöitä, joilla tuo luottamus olisi, no, heitä on aivan liian vähän. Ja todennäköisyys sille, että luottavainen nainen ja luottavainen kätilö löytäisivät toisensa sairaalassa on ihan mitätön. Jolloin ne epiduraalit ja imukupit marssivat estradille. Ja kun kuitenkin paras ennakointitapa olisi luottamus naisen omiin tuntemuksiin, omaan sisäiseen tietoon. Mikään kone ei tule tuomaan naisia sitä synnytyksen kauneutta lähemmäs, se löytyy vain sukeltamalla sisälle itseensä.
Ennakointi on tärkeä osa synnytystä ja kätilön työtä. Ja ihan hyödyllistä elämässä muutenkin (ainakin äideille). Mutta se luottamus elämän kauneuteen, muistakaa naiset se <3
supistusheikkous, repeämat, verenvuoto, sikiön hapenpuute, erbin pareesi.
Onko ihan hullua lähteä 4-vuotiaan kanssa reppureissulle Meksikoon? Luvassahan on paljon vaaroja nurkan takana, vain odottamassa kahta gringoa saapuvaksi. Ja synnyttäminen, sehän on vaaroja täynnä. Kaikkea voi tapahtua, kelle tahansa. Ja sitähän se on, nimittäin elämä. Pelottavan karmaisevan vaarallisen kaunis elämä.
Olen saanut nyt viikon nauttia Meksikon auringosta ja olen todella rakastunut. Mitä kaikkea uutta nähtävää ja opittavaa tässä maailmassa onkaan! Olen saanut nauttia upeista auringonlaskuista, lukemattomista vastaantulijoiden hymyistä, tuoreista mangoista, simpukoiden etsimisestä ja ihanista yllätyksistä mitä elämä tuo tullessaan! Salsaopetus vaihtui elokuvailtaan (se ihana Gael Garcia...) ja sattumalta löydetty vieraanvarainen nettipaikka saa muksun aloilleen ja äidin rauhassa kirjoittamaan. Ja tietenkin, lippis ja leikkimiekka on hukattu, iho toisinaan punoittaa ja ripuli on muutaman päivän pakottanut kyselemään läheisintä vessaa. Mutta todella, luotan että elämä näyttää parastaan meille. Miksei se niin tekisi?
Äitinä olen oppinut pakkaamaan reppuun eväitä, vesipulloa, pientä puuhaa ja ylimääräisen paidan. Ennakointi on toki hyvästä. Mutta milloin ennakointi menee pelkäämisen puolelle ja luottamus katoaa? Kun pelko alkaa rajoittaa, kiristää ympärillä ja vie pois mahdollisuudet nähdä sen kauneuden ympärillään. Rinkan ja lapsen kanssa reissaaminen antaa mahdollisuuden päästä paikkoihin, jonne aurinkomatkat ei vie. Suomalainen lapsi saa paljon hymyjä ja huomiota ja leikkikavereita löytyy helposti, vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan. Päivittäin saan suukon ja kuulla lausahduksen "ihanaa äiti olla sun kanssa Meksikossa".
Ja se joka on synnytyksessä nähnyt sen kauneuden, sen potentiaalin, tietää mistä puhun. Olen synnytyksien upeutta nähnyt sairaalassa, mutta täytyy sanoa, että siellä se ennakointi helposti kiristää ja rajoittaa sen potentiaalin piiloon. Kotisynnytyksissä, omassani ja muiden, se potentiaali on paremmin näkyvillä. Se synnytyksen kauneus, joka saa kätilön rakastumaan synnyttäjään ja synnyttäjän rakastumaan uuteen suloiseen tulokkaaseen ja olemaan ylpeä voimastaan.
Luottamus synnytykseen, sen etsiminen Suomessa on aikamoista salapoliisityötä. Tiedän muutaman hyvän jemman, ja Aktiivinen synnytys ry on yksi sellainen. Tunnen lukemattomia naisia, joilla on tuo luottamus, mutta lähes kaikki ovat joutuneet sen työllä itsestään löytämään. Ja kätilöitä, joilla tuo luottamus olisi, no, heitä on aivan liian vähän. Ja todennäköisyys sille, että luottavainen nainen ja luottavainen kätilö löytäisivät toisensa sairaalassa on ihan mitätön. Jolloin ne epiduraalit ja imukupit marssivat estradille. Ja kun kuitenkin paras ennakointitapa olisi luottamus naisen omiin tuntemuksiin, omaan sisäiseen tietoon. Mikään kone ei tule tuomaan naisia sitä synnytyksen kauneutta lähemmäs, se löytyy vain sukeltamalla sisälle itseensä.
Ennakointi on tärkeä osa synnytystä ja kätilön työtä. Ja ihan hyödyllistä elämässä muutenkin (ainakin äideille). Mutta se luottamus elämän kauneuteen, muistakaa naiset se <3