Every midwife knows
that not until a mother’s womb
softens from the pain of labour
will a way unfold
and the infant find that opening to be born.
Oh friend!
There is treasure in your heart, it is heavy with child.
Listen.
All the awakened ones, like trusted midwives are saying,
welcome this pain.
It opens the dark passage of Grace.
~ Rumi
Vierailin eilen Äiti Maan kohdussa. Kaksi tuntia tippukiviluolastoissa, jylhissä satoja metrejä korkeissa saleissa. Kun muu ryhmä oli jo kadonnut oppaan perään, täytin luolan itselläni ja lauloin. Nautin tilan pyhyydestä ja lauloin lauluja, joita sydämeni kantaa. Tuutulauluja, lauluja rakkaudesta ja surusta sekä lauluja hyvästeistä (terveisiä vain Varpulle <3).
Muutamaa päivää aikaisemmin olin laulanut samaisia lauluja eräälle nuorelle tytölle, joka oli tullut luoksemme synnyttämään. Eihän hän sanoista mitään ymmärtänyt, mutta oleellisempaa oli luoda lauluilla tilaa.
Tuona samaisena syntymäpäivänä heräsin aamuneljältä, kun talossa asuva herra pyysi minua ovelle. Siellä odotti yllätyksekseni tämä tyttö vanhempineen ja iloitsivat synnytyksen alkaneen. Toivat mukanaan viestiä, että Angelina oli pyytänyt heidät minun luokseni, jotta voisin tarkastaa tilanteen. Kätilö itse oli neljän tunnin ajomatkan päässä rebozo-ostoksilla. Tein työtä käskettyä ja tilanne vaikutti lupaavalta, synnytys oli käynnissä. Angelina lupasi lähteä ajamaan, jotta ehtisi synnytykseen mukaan. Aamu meni synnyttäjän kanssa yhdessä torkkuessa, välillä sydänääniä kuunnelleen ja jalkoja hieroen. Supistuksia tuli upeasti viiden minuutin välein, mutta olemuksesta hohkasi, että matkaa on vielä. Ontuvalla espanjallani yritin saada tytön oloa mahdollisimman mukavaksi, mutta oli ilmiselvää, että häntä jännitti valtavasti. Ennen kuin Angelina lopulta yhdentoista tienoilla saapui, olimme ehtineet käydä kävelyllä hakemassa aamutuoreet tortillat kotiin. Olin myös ymmärtänyt. että lapsivettä oli alkanut tulla neljä päivää aikaisemmin (!!!).
Yhdessä Angelinan ja Lauran kanssa teimme suunnitelmaa tilanteeseen. Angelina oli ollut tietoinen sikiökalvojen puhkeamisesta, mutta kertoi että äitinsä oli hoitanut synnytyksiä, joissa lapsivettä oli tullut jopa viikon verran ennen synnytystä. Hän itse yleisesti tarkkailee vain infektio-oireita ja tarvittaessa antaa antibiootteja (periaatteessa toimii siis kuten brittien NICE-suosituksissa, vaikkakin Angelina ei rajoita toimintaansa suosituksiin vaan kuuntelee ennemmin omaa intuitiotaan). Tanskalainen Laura sen sijaan on ehdottomampi antibiottien suhteen kalvojen puhkeamisen jälkeen ja synnyttäjä saikin välittömästi pensilliinitabletin (sivuhuomautuksena, toinen kätilö Bernadett suosii ehdottomasti c-vitamiinia infektioita ehkäisemään).
Lapsivettä ja infektiovaaraa enemmän meitä mietitytti kuitenkin synnyttäjän jännittyneisyys. Tyttö oli aivan tiukkana, alaselän ja hartioiden lihakset kivikovina. Supistusten tullen hän kyllä hengitti, mutta vastaan pistäminen uuvutti ja supistukset alkoivat nyt hiipua. Minäkin aloin jo väsyä ja aloin jo epäillä, että tulossa olisi lähtö sairalaan. Tuore energia tilanteeseen oli pelastus ja saimme Lauran kanssa tehtyä suunnitelmaa synnytykselle. Ajatuksena oli rebozon ja hieronnan avulla työskennellä kohti rentoutta. Lisäksi tueksi otettiin Angelinan herkkukaakao ja homeopaattiset (Caulophyllum ja Cimicifuga). Angelina ehdotti vielä helokkiöljyn (evening primrose) sivelyä kohdunsuulle edistämään avautumista.
Vaikka inhoan synnytyksen kulun kuvaamista kohdunsuun avautumisen mukaan, niin kuitenkin tässä se on: viisi senttiä ja jumissa siinä. Angelina ei karsasta sisätutkimusten tekoa, vaikkakin vesienmenon jälkeen pidättäytyy niistä mahdollisimman pitkään sillä tunnistaa infektioriskin. Ja sillä reilun 13 000 synnytyksen saldolla alkaa jo naamasta nähdä synnytyksen kulkua...
Minun ja Lauran hieroessa synnyttäjää, saapui Angelina kaakaon kanssa. Hän saapui ihanalla sydämellisellä olemuksellaan ja kehui ja ihaili vauvaa ja tulevaa äitiä sekä kyseli josko tuutulaulu vauvalle olisi jo valmiiksi mietittynä. Kun laulua ei vielä ollut valmiina, alkoi Angelina laulaa samalla silittäen ja hieroen synnyttäjää. Ja sieltä ne saapuivat rinnakkain, kyyneleet ja pehmeys kehoon. Laura oli hetkeä aikaisemmin kysellyt, josko tyttöä mietitytti mikään, oliko epävarmuutta tai pelkoja. Synnyttäjä vakuutti kaiken olevan aivan hyvin. Asian ydin ei kuitenkaan ole niissä sanoissa, vaan siinä tilan tarjoamisessa. Olen tässä sinulle läsnä, olet turvassa ja rakastettu. Aah, mikä onkaan käännös termille "holding the space"? Siinä on kätilötyön ydin, olla juureva puu joka ulottaa rakkauden lehvästönsä koko tilaan. Ja totta vie, siinä Angelina on mestari!
Ja en ihmettele yhtään, että tytöllä oli purettavanaan tunteita. Kun syntymävuosi on 90-luvun puolivälissä, on olemuksessa väkisin läsnä epävarmuutta. Epävarmuutta omasta kehosta, omasta naiseudesta ja omasta seksuaalisuudesta. Millainen onkaan yhteys kehooni, omiin sukupuolielimiini? Millainen äiti minusta tulee, olenko valmis ja miten tulen pärjäämään? Paljon asioita, joille olisi annettava tilaa ennen synnytystä purkautua, mutta joiden sanottaminen ei synnytyksen aikana enää ole mielekästä. Mutta se tilan antaminen <3
Laura lähti käväisemään syömässä ja jäin synnyttäjän kanssa kaksin. Supistuksiin alkoi tulla voimaa. Synnyttäjä seisoi etunojassa ja supistusten aikaan oloa helpotti tiukka painaminen suoliluuharjanteista. Rentoutuminen ja rauhallinen hengittäminen supistusten aikana alkoi olla haastavaa, joten rauhoittaakseni tilannetta aloin laulaa. Lauran pian palatessa, oli hänen kasvoillaan leveä hymy, kun hän huomasi supistusten voiman. Ehdin "kipaista" synnyttäjän kanssa portaat katolle ja takaisin samalla kun Laura asetti tavarat valmiiksi. Huoneeseen päästyämme alkoi ääneen tulla jo murinaa. En pitänyt kiirettä hanskojen kanssa, kunnes huomasin yllättävää pullistumista kun kummarruin kurkkaamaan seisovaa naista hiukan matalammalta. Kolme supistusta ja pää oli syntynyt (ja hanskat olivat melkein kunnolla käsissä). Pian tuore vauva pääsi helpottuneen äidin syliin.
Täytyy sanoa, että jälkipuinnissa kätilöillä lensi yläfemma jos toinenkin, sen verran tyytyväisiä oltiin lopputulemaan!
Seuraavana päivänä osallistuin paikalliseen synnytysvalmennusryhmään, jota vetää eräs tanssija, joka kesällä synnyttää kolmannen kerran kotona. Pääsin mukaan mammajoogaamaan, tunnustelemaan lämpöisen vesi-ilmapallon avulla kohtuni olemusta ja tuomaan kohtuni tuntoja esiin vapaan tanssin avulla. Ihan hippiä ja todella I-H-A-N-A-A. Naiset toivoivat minun jakavat ajatuksiani, joten päädyimme juttelemaan oksitosiinista. Kuvailin heille lyhyesti edellisen synnytyksen oksitosiinipilkahduksia ja korostin sitä, mikä merkitys on sillä, että raskausaikana (ja jo aikaisemmin) vahvistaa luottamusta itseensä, kehoonsa ja nauttii täysin naiseudestaan ja siitä omasta kohdustaan. Itse lähdin ryhmän jälkeen ruokaostoksille pää ihan pilvissä iloiten siitä, että minulla on jotain niin kaunista kuin oma kohtu. Kohtu, jolla voin luoda uutta elämää, miten upeaa! Voi naiset, olkaamme oman elämämme kuningattaria!
Muutamaa päivää aikaisemmin olin laulanut samaisia lauluja eräälle nuorelle tytölle, joka oli tullut luoksemme synnyttämään. Eihän hän sanoista mitään ymmärtänyt, mutta oleellisempaa oli luoda lauluilla tilaa.
Tuona samaisena syntymäpäivänä heräsin aamuneljältä, kun talossa asuva herra pyysi minua ovelle. Siellä odotti yllätyksekseni tämä tyttö vanhempineen ja iloitsivat synnytyksen alkaneen. Toivat mukanaan viestiä, että Angelina oli pyytänyt heidät minun luokseni, jotta voisin tarkastaa tilanteen. Kätilö itse oli neljän tunnin ajomatkan päässä rebozo-ostoksilla. Tein työtä käskettyä ja tilanne vaikutti lupaavalta, synnytys oli käynnissä. Angelina lupasi lähteä ajamaan, jotta ehtisi synnytykseen mukaan. Aamu meni synnyttäjän kanssa yhdessä torkkuessa, välillä sydänääniä kuunnelleen ja jalkoja hieroen. Supistuksia tuli upeasti viiden minuutin välein, mutta olemuksesta hohkasi, että matkaa on vielä. Ontuvalla espanjallani yritin saada tytön oloa mahdollisimman mukavaksi, mutta oli ilmiselvää, että häntä jännitti valtavasti. Ennen kuin Angelina lopulta yhdentoista tienoilla saapui, olimme ehtineet käydä kävelyllä hakemassa aamutuoreet tortillat kotiin. Olin myös ymmärtänyt. että lapsivettä oli alkanut tulla neljä päivää aikaisemmin (!!!).
Yhdessä Angelinan ja Lauran kanssa teimme suunnitelmaa tilanteeseen. Angelina oli ollut tietoinen sikiökalvojen puhkeamisesta, mutta kertoi että äitinsä oli hoitanut synnytyksiä, joissa lapsivettä oli tullut jopa viikon verran ennen synnytystä. Hän itse yleisesti tarkkailee vain infektio-oireita ja tarvittaessa antaa antibiootteja (periaatteessa toimii siis kuten brittien NICE-suosituksissa, vaikkakin Angelina ei rajoita toimintaansa suosituksiin vaan kuuntelee ennemmin omaa intuitiotaan). Tanskalainen Laura sen sijaan on ehdottomampi antibiottien suhteen kalvojen puhkeamisen jälkeen ja synnyttäjä saikin välittömästi pensilliinitabletin (sivuhuomautuksena, toinen kätilö Bernadett suosii ehdottomasti c-vitamiinia infektioita ehkäisemään).
Lapsivettä ja infektiovaaraa enemmän meitä mietitytti kuitenkin synnyttäjän jännittyneisyys. Tyttö oli aivan tiukkana, alaselän ja hartioiden lihakset kivikovina. Supistusten tullen hän kyllä hengitti, mutta vastaan pistäminen uuvutti ja supistukset alkoivat nyt hiipua. Minäkin aloin jo väsyä ja aloin jo epäillä, että tulossa olisi lähtö sairalaan. Tuore energia tilanteeseen oli pelastus ja saimme Lauran kanssa tehtyä suunnitelmaa synnytykselle. Ajatuksena oli rebozon ja hieronnan avulla työskennellä kohti rentoutta. Lisäksi tueksi otettiin Angelinan herkkukaakao ja homeopaattiset (Caulophyllum ja Cimicifuga). Angelina ehdotti vielä helokkiöljyn (evening primrose) sivelyä kohdunsuulle edistämään avautumista.
Vaikka inhoan synnytyksen kulun kuvaamista kohdunsuun avautumisen mukaan, niin kuitenkin tässä se on: viisi senttiä ja jumissa siinä. Angelina ei karsasta sisätutkimusten tekoa, vaikkakin vesienmenon jälkeen pidättäytyy niistä mahdollisimman pitkään sillä tunnistaa infektioriskin. Ja sillä reilun 13 000 synnytyksen saldolla alkaa jo naamasta nähdä synnytyksen kulkua...
Minun ja Lauran hieroessa synnyttäjää, saapui Angelina kaakaon kanssa. Hän saapui ihanalla sydämellisellä olemuksellaan ja kehui ja ihaili vauvaa ja tulevaa äitiä sekä kyseli josko tuutulaulu vauvalle olisi jo valmiiksi mietittynä. Kun laulua ei vielä ollut valmiina, alkoi Angelina laulaa samalla silittäen ja hieroen synnyttäjää. Ja sieltä ne saapuivat rinnakkain, kyyneleet ja pehmeys kehoon. Laura oli hetkeä aikaisemmin kysellyt, josko tyttöä mietitytti mikään, oliko epävarmuutta tai pelkoja. Synnyttäjä vakuutti kaiken olevan aivan hyvin. Asian ydin ei kuitenkaan ole niissä sanoissa, vaan siinä tilan tarjoamisessa. Olen tässä sinulle läsnä, olet turvassa ja rakastettu. Aah, mikä onkaan käännös termille "holding the space"? Siinä on kätilötyön ydin, olla juureva puu joka ulottaa rakkauden lehvästönsä koko tilaan. Ja totta vie, siinä Angelina on mestari!
Ja en ihmettele yhtään, että tytöllä oli purettavanaan tunteita. Kun syntymävuosi on 90-luvun puolivälissä, on olemuksessa väkisin läsnä epävarmuutta. Epävarmuutta omasta kehosta, omasta naiseudesta ja omasta seksuaalisuudesta. Millainen onkaan yhteys kehooni, omiin sukupuolielimiini? Millainen äiti minusta tulee, olenko valmis ja miten tulen pärjäämään? Paljon asioita, joille olisi annettava tilaa ennen synnytystä purkautua, mutta joiden sanottaminen ei synnytyksen aikana enää ole mielekästä. Mutta se tilan antaminen <3
Laura lähti käväisemään syömässä ja jäin synnyttäjän kanssa kaksin. Supistuksiin alkoi tulla voimaa. Synnyttäjä seisoi etunojassa ja supistusten aikaan oloa helpotti tiukka painaminen suoliluuharjanteista. Rentoutuminen ja rauhallinen hengittäminen supistusten aikana alkoi olla haastavaa, joten rauhoittaakseni tilannetta aloin laulaa. Lauran pian palatessa, oli hänen kasvoillaan leveä hymy, kun hän huomasi supistusten voiman. Ehdin "kipaista" synnyttäjän kanssa portaat katolle ja takaisin samalla kun Laura asetti tavarat valmiiksi. Huoneeseen päästyämme alkoi ääneen tulla jo murinaa. En pitänyt kiirettä hanskojen kanssa, kunnes huomasin yllättävää pullistumista kun kummarruin kurkkaamaan seisovaa naista hiukan matalammalta. Kolme supistusta ja pää oli syntynyt (ja hanskat olivat melkein kunnolla käsissä). Pian tuore vauva pääsi helpottuneen äidin syliin.
Täytyy sanoa, että jälkipuinnissa kätilöillä lensi yläfemma jos toinenkin, sen verran tyytyväisiä oltiin lopputulemaan!
Seuraavana päivänä osallistuin paikalliseen synnytysvalmennusryhmään, jota vetää eräs tanssija, joka kesällä synnyttää kolmannen kerran kotona. Pääsin mukaan mammajoogaamaan, tunnustelemaan lämpöisen vesi-ilmapallon avulla kohtuni olemusta ja tuomaan kohtuni tuntoja esiin vapaan tanssin avulla. Ihan hippiä ja todella I-H-A-N-A-A. Naiset toivoivat minun jakavat ajatuksiani, joten päädyimme juttelemaan oksitosiinista. Kuvailin heille lyhyesti edellisen synnytyksen oksitosiinipilkahduksia ja korostin sitä, mikä merkitys on sillä, että raskausaikana (ja jo aikaisemmin) vahvistaa luottamusta itseensä, kehoonsa ja nauttii täysin naiseudestaan ja siitä omasta kohdustaan. Itse lähdin ryhmän jälkeen ruokaostoksille pää ihan pilvissä iloiten siitä, että minulla on jotain niin kaunista kuin oma kohtu. Kohtu, jolla voin luoda uutta elämää, miten upeaa! Voi naiset, olkaamme oman elämämme kuningattaria!