“Effort is its own reward.
We are here to do.
And through doing to learn;
and through learning to know;
and through knowing to experience wonder;
and through wonder to attain wisdom;
and through wisdom to find simplicity;
and through simplicity to give attention;
and through attention to see what needs to be done…”
~Ben Hei Hei Pirke Avot 5:27
Palaan tuntemuksiini ja ajatuksiini, hetkiin Meksikoon saapuessani. Nyt naurattaa, olenpas ollut hupsu ja sinisilmäinen, kun olen ajatellut, että pääsen "täydellisen" kätilön oppiin. Ja täydellisellä kuvaan nyt ihmistä, jonka kaltainen haluaisin olla ja tehdä asioita samoin. Tässä kahden kuukauden aikana olen tainnut todella kasvaa, sillä huomaan enenevissä määrin ajattelevani, etten halua toimia ainakaan noin tai näin. Olen kasvattanut omaa kätilöyttäni ja tunnen oman filosofiani.
Viimeinen vuosi on ollut minulle suurta opetusta inhimillisyydestä. Se on pitänyt sisällään omaan ihmisyyteen uppoutumista ja sen sisäistämistä, että olen täydellinen omassa epätäydellisyydessäni. Teen virheitä, en osaa kaikkia asioita ja toisinaan käyttäydyn ajattelemattomasti. En olekaan niin rohkea, iloinen ja osaava, kun mitä ajattelisin täydellisen ihmisen olevan. Onneksi olen saanut silmäni auki ja näen ympärilläni inhimillisyyden kauneuden. Hei, tuokaan arvostamani opettaja, ei tiennyt tätä asiaa. Katsos, tuokin kätilö itkee, kun kertoo omasta kokemuksestaan. Tuollakin, joku kauniissa kengissä kävelevä nainen kompastuu. Miten kaunista onkaan huomata, että on ihminen ihmisten joukossa!
Ja mitä guruuni Angelinaan tulee, on hänkin ihminen. Kovin yllättävä havainto, hehe. Perhe-elämässään on tapahtunut vuoden sisään suuria tragedioita ja muutama viimeisin vuosi on ollut terveyden ja hyvinvoinnin kannalta hänelle haastava. Näen väsyneen kätilön ja naisen jolla on valtavasti voimaa ja suuri sydän, joka haluaa auttaa kaikkia. Näen naisen joka liian helposti unohtaa oman hyvinvointinsa. Kuulostaako yhtään tutulta arvoisat kätilöt? Olen pohtinut sitä, miten tärkeää kätilön ammatissa onkaan tunnustaa, että en jaksa enää tehdä työtäni samalla tavalla kuin ennen, en tee sitä enää niin hyvin kuin haluaisin tehdä. Ja kätilöillä on mun kokemuksen mukaan sitten korkeat odotukset itselleen!
Angelina on elänyt kätilönä aikamoista murrosaikaa. Hän on aloittanut uransa hoitamalla synnytyksiä yhteisöissä, joissa on ollut paljon alkuperäiskansaan kuuluvia naisia. Näiden naisten synnytysvalmennus on alkanut pienestä tytöstä muiden naisten elämää seuraamalla. Kehoyhteys, kehon luontainen käyttö (etunojassa kyykkiminen!), kokemukset synnytyksiin osallistumisesta ja luottamus luonnon voimaan, ovat saatelleet naiset synnyttämään omalla painollaan ja omalla voimallaan. Kätilön rooli on ollut toimia hoivaajana ja tilanteen tarkkailijana ja puuttuminen on ollut vähäistä.
Nyt tämän päivän asiakaskunta on Angelinalla melkoisen kirjavaa. Nuoria tyttöjä, joilla tieto kehonsa toiminnasta ja oma kehoyhteys on hukassa kuin possut kylän kujilla. Rikkaita naisia, jotka voivat maksaa muille naisille lattiansa kuuraamisesta ja sitten istua itse pehmeällä nojatuolilla takanojassa manikyyrissä unohtaen kehonsa todellisen kauneuden. Ihan tavallisia mammoja, jotka kuten moni mamma Suomessakin, on unohtanut, mikä merkitys onkaan olla nainen, elämän luoja ja kohdun haltija. Ja huomaan, että alan kyllästyä siihen, että joudun olemaan aktiivinen kätilö tai joudun katsomaan muiden kätilöiden touhuavan naisten kimpussa. Sisätutkimuksia, rebozo-tekniikoita, asennonvaihdon muistutuksia, hengittämisen ohjausta ja ponnistamiseen kannustusta. EI, minä en ole tällainen kätilö.
Minun roolini kätilönä, ei ole viedä naiselta pois hänen voimaansa, vastuutansa ja päätäntävaltaansa. Sillä haluan naisen olevan kaikkea tuota edellä mainittua jokaisessa osa-alueessa elämässään; kumppanina, äitinä, yhteiskunnallisena vaikuttajana ja oman yhteisönsä jäsenenä. Haluan naisen käyttävän synnytyksen potentiaalin oman voimansa muistamiseen ja siitä nauttimiseen.
Ja sen voiman voi muistaa synnytyksen aikana, varsinkin jos ympäristö siihen kannustaa. Oman voiman löytämistä ei kannusta sairaalan pinkki yöpaita, tietokonetta "hoitava" kätilö ja huomaamattomasti vallalla oleva naisen laillisten oikeuksien ja päätäntävallan polkeminen. Synnyttävän naisen ei pitäisi tarvita perustella, taistella tai alistua. Ympäröivien ihmisten tulisi luottaa, siihen synnyttäjän voimaan ja sisäiseen viisauteen ja antaa hänen ohjata tilannetta. Mutta ei, en minäkään osaa luottaa, jos nainen ei ole tehnyt töitä aiheen suhteen.
Näen ympärilläni aivan liikaa hukkaan heitettyä feminiinistä voimaa. Minne olemme sen hukanneet ja miten voimme auttaa toisiamme sen löytämään? Miten saamme yhteyden omaan sisäiseen viisauteemme? Aihe on valtavan suuri ja ansaitsee oman blogikirjoituksen, lupaan palata aiheeseen! Toivon teiltä ideoita aiheesen liittyen ja niitä odotellessa voin vain kannustaa: tanssi, naura, laula ja itke <3
Pienenä loppunostattajana, haluan jakaa päivääni kaunistuttaneen hetken. Aamuiselta yksi tuore sielu saapui tähän maailmaan äitinsä kohdusta ammeeseen syntyen isänsä käsiin. Toivotin kyyneleet tervetulleeksi, kun seurasin, miten äiti keinutti pienokaista ammeessa ja lauloi samalla isän kanssa Pocahontasin Colores en el Viento -kappaletta, jota pieni oli saanut jo vatsassa kuulla. Tällaisen hetken ansaitsee jokainen vauva, jokainen äiti ja jokainen perhe.
Ja sitä kohti vaellan katse horisontissa, löytäen vierelleni upeita kanssakulkijoita.