Tässä olen. Valviran mukaan olen nyt kätilö ja passini kertoo minun täyttäneen 26 vuotta. Toiminimeni on rekisteröity ja yritykseni kulkee nimellä Rakkauden kohtu. Puoli vuotta sitten askartelin rakkaiden ystävieni kanssa aarrekarttaa vuodelle 2014, samalla kun uudenvuoden raketit paukahtelivat ulkona. Edellä mainitut asiat löytyivät kartastani, vaikka vanheneminen nyt ainakin taitaa olla aika väistämätöntä.

Vuodestani löytyi näiden lisäksi myös ainakin kehon liikettä, inspiraatiota, omien rajojen muistamista, hengittämistä, matkaa omaan naiseuteen sekä lista konkreettisia asioita, joista suurin osa on toteutunut tai toteutumassa. Viimeisimpänä listalta on elämääni löytynyt ihana viikko Gotlannissa, lainaan saapunut mehustin sekä yksi ruskeasilmäinen rakastaja. Tämä heinäkuu tulee olemaan erityisen potentiaalista aikaa manifestaatiolle, ja todella suosittelen ottamaan sen haltuun! Kuuntele sydäntä, luota ja päästä irti, ja tuloksena voi olla ilmainen taksimatka tai rakkaiden ystävien kohtaamista uimahallissa. Jos nämä tapahtuvat minulle, mikseivät sinunkin toiveesi manifestoituisi? Kaikki on mahdollista, kun niin päätät.

Oleellista elämän yltäkylläisyydelle ja manifestaatiolle on kokemus omasta arvokkuudesta. Olenko villeimpien unelmieni arvoinen? Ansaitsenko saada upean työpaikan, huumaavan rakastajan, upeita yllätyksiä ja ehkä äkkilähdön aurinkoon? Olenko tiedostamatta asettanut jotain rajoja, miten paljon voin elämässäni ansaita? Minä ainakin tiedän, että ansaitsen kunnioitusta ja rakkautta, huolenpitoa ja hellyyttä. Ansaitsen myös naurua, itkua ja tanssia! Roppakaupalla hassuja sattumuksia ja päräyttäviä oivalluksia! Mitä sinä ansaitset?

Oman itsensä rakastaminen ja hyväksyminen on yksi elämän suurista läksyistä. Miten sisäistää se ja olla omassa itsessään, juuri oikeanlainen tällaisena? Ilman mitään ”no jos olisin tältä osin erilainen, tästä kohtaa toisenmuotoinen”. Kaikilta meiltä löytyy asioita, joita pidämme heikkouksina tai piiloiteltavina puolina. Millaista olisikaan hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on, sitoutua juuri tähän ainutlaatuiseen olemukseen? Poistaa dualismi, se pakko jakaa asiat hyvään ja pahaan, valoon ja pimeyteen. Jos sukeltaisi jokaiseen sopukkaansa ja antaisin luvan jokaisen kolon, mutkan ja rosoisuuden olemassaololle. Vahvistaisi tunnetta, että olen arvokas ja riittävä, minulla on oma paikkani ja tehtäväni. Juuri tällaisena, aitona omana itsenäni.

Olen kuningatar, tai ehkä kuitenkin jumalatar! Näen oman arvokkuuteni, mutta samalla muiden ihmisten arvokkuuden. Samalla kun hyväksyn itseni täydellisenä kaikessa epätäydellisyydessäni, pystyn hyväksymään saman myös muissa. Ei ole tarvetta oletuksille ja odotuksille tai syyllistämiselle ja tuomitsemiselle. En voi sanoa, että tiedän itse ainoan oikean tavan, sillä sellaista ei ole olemassakaan. Arvostan omaa polkuani ja omia oppihetkiäni, mutta kenen tahansa muun matka on aivan yhtä arvokas.
























                                                                                                                                                            Kuva: Suvi Savolainen


Viimeisen vuoden olen itse todella sukeltanut löytämään omaa voimaani. Millainen onkaan se pysyvä varmuuden tunne, joka upottaa juuret syvälle maahan? Millaista onkaan olla puu, joka joustaa myrskyssä, mutta pysyy vakaana? Sellainen, joka seisoo ja luottaa omaan totuuteensa ja kunnioittaa omia rajojaan.

Otetaan todellisen elämän esimerkki. Lapseni purkaa kaipuutaan eheään kotiin ja ottaa itkupotkuraivarit kun tapaan ihania ystäviäni pitkästä aikaa. Oma voimani näkyy siinä, että sisälläni asuu tyyneys ja sylissäni on rakkautta yltäkylläisesti. Tarjoudun avuksi tunteen purkamiseen ja sen kanssa rauhoittumiseen. Lapseni tunne ei ole minun, reaktio ei ole minua varten. Minun tehtävänä on vain olla läsnä, tarjota tukea ja turvaa, auttaa toista käsittelemään asia ja päästämään irti.

Kun itse olen omassa voimassani, on helppoa ja luontevaa luottaa ja päästää irti. Miten tottunut olenkaan ollut tarrautumaan kiinni asioihin; äitiyden rooliin, miessuhteisiin, ennalta päätettyihin asioihin ja aikatauluihin! Hampaat irvessä pidän kiinni ja samalla tiedän, että toimintani ei palvele hyvinvointiani. Niinpä hengitän, otan oman tilan ja ajan, ja sukellan itseeni. Oi oma voimani, minne piilouduitkaan? Melkoinen taito onkin ylläpitää sitä varmuutta, kun elämä heittää uusiin pelottaviin tilanteisiin, ja pistää varmuuden säpäleiksi. Hyväksyn, että tulen aina päätymään tilanteisiin, jossa huomaan olevani herkkä ja haavoittuvainen,  epävarma ja peloissani, eli todellinen ihminen. Ja mitä muutakaan haluaisin olla!

Teen edelleen töitä sen eteen, että pidän olemukseni aitona ja kaikki naamiot roskiksessa. Haluan olla todellinen, aidosti hetkessä, tuntea ja kokea ilman vääristymää. Ja sitä en voi tehdä, jos peloissani turvaudun maskiini, näennäisen turvalliseen suojakuoreeni. Luulin olleeni asian suhteen jo selvillä vesillä, kunnes eräs ihmissuhde nosti asian taas pintaan. Nyt lupaan pitää sen täydellisen naisen maskin roskiksessa ja olla aito oma itseni eli se todellinen täydellinen nainen! Oman itsensä paljastaminen vaatii itsensä hyväksymistä aitona ja alastomana, kaiken sen kivun, häpeän ja pelon kanssa. Itsensä rakastaminen on avain muiden rakastamiseen.

Jos jotain toivon kätilönä voivani antaa naisille, niin tukea heidän sukellustaan omaan itseensä, omaan ytimeensä. Sinne voiman, totuuden ja rakkauden alkulähteille ja samalla kaikkiin pimeisiin ja piilotettuihin puoliin. En ota vastuuta kenenkään muun matkasta tai päätöksistä, ja tulen todella haastamaan kaikkia ottamaan oman potentiaalinsa käyttöön. Lupaan olla tiukka, mutta kannustava. Se myrskyssä seisova puu.


Päätän tähän blogini matkasta rakkaudesta synnytykseen, kiitos kaikille matkaseurasta! Nyt olen jo kohdussa, rakkauden kohdussa. Tervetuloa tutustumaan uuteen sivustooni ja tuoreeseen blogiini!

The act of prostitution is generally associated with selling one's body for money, but to my mind that is the least significant example of the Prostitute archetype. The Prostitute thrives most bountifully in subtle ways and in the ordinary, everyday circumstances. It comes into play most clearly when our survival is threatened. Its core issue is how much you are willing to sell yourself - your morals, your integrity, your intellect, your word, your body, or your soul - for the sake of physical security. The Prostitute archetype also dramatically embodies and tests the power of faith. If you have faith, no one can buy you. You know that you can take care of yourself and also the Divine is looking out for you. Without faith, however, you will eventually meet the price you cannot turn down.
- Caroline Myss


Saavuin Meksikosta tasan kuukausi sitten ja aika Suomessa on pistänyt miettimään, millainen on todellisuus jossa elän ja miten erotan sen illuusiosta. Kun katselen kaupunkia bussin kyydistä, huomaan ahdistuvani muurahaispesän kuhinasta, joka päämäärättömästi kiirehtii tekien asioita saavuttamatta ydintään. Viimeisen kuukauden ajan olen ollut se muurahainen, joka tekee, kun kuuluu tehdä, kiirehtii kun kuuluu kiirehtiä. Ole järkyttynyt, miten irti itsestäni ja väsynyt voin olla kun kyse on kuitenkin vain kuukaudesta muurahaisperheen osana. Ja miten nopeasti sitä voikaan hukata yhteyden omaan ytimeensä ja antautua ympäröiville peloille.

Minun pitäisi olla nyt työharjoittelussa, yövuorossa antenataaliosastolla. Olenkin kotona, kun lapseni on kuumeessa. Ja mikä mielenmyrsky päivällä olikaan kun mietin, miten saan harjoitteluni lopputunnit tehtyä, sillä olen kahta yövuoroa vaille hoitanut kätilöopintoni loppuun. Aivan kuin osaamiseni jäisi kriittisesti vajaaksi vuoron tai kahden puuttuessa. Minun lapseni tarvitsee minua ja hänen hyvinvointinsa ei voi jäädä direktiivien jalkoihin. Heräsinkin pohtimaan arvojani ja miettimään mitä teen kätilökoulutuksessa ja minne oikein olen matkalla.

Huomaan, että nyt loppua kohden oma motivaationi opintojen suhteen on hiipunut. Minun on entistä vaikeampi suorittaa asioita, joita ulkopuolelta määritellään ja jotka sotivat minun omia arvojani vastaan. Olen tuntenut rämpiväni suossa ja kaikki työskentely opintojen päätökseen saattamiseksi on tuottanut suunnatonta ponnistelua. Ja vaikka tämä eloani vaikeuttaakin, olen samanaikaisesti hyvin tyytyväinen. Ai nurinkurista? No ei suinkaan! Olen tehnyt paljon töitä sen eteen, että saan yhteyden siihen omaan todelliseen olemukseeni asettaen rajani siihen, mihin asti suostun menemään. Kun olen itsessäni, omassa voimassani, en enää pysty tai halua toimia omaa totuuttani ja arvomaailmaani vastaan. Olen antanut aivan valtavasti aikaani ja energiaani koulutukseen ja tittellin, ja huomaan nyt valmistuessa samanaikasesti helpotusta ja pettymystä. Olen hengissä, mutta en koulutuksen ansiosta hyvinvoiva tai voimaa täynnä. Ehkäpä se tosiaan vaan vahvistaa, mikä ei tapa?

Kuukausi antenataaliosastolla on avannut silmiäni lisää. Muistutuksena on saattanut toimia raskaana oleva nainen, joka itse epäilee kohonneiden verenpaineiden syyksi pelkoa tulevasta, synnytyksestä ja äitiydestä. Ja jota kuitenkin hoidetaan kuten rutiinisti pre-eklampsia epäillyissä ja psyykkinen puoli jätetään muutaman lyhyen keskustelun varaan. Tai nuori nainen, jonka synnytys ei käynnisty lapsiveden mentyä ja joka yhtäkkiä sivulauseen kautta paljastaa, miten paljon synnytys häntä pelottaa. Ja vaikka miten yritän saada synnytysvalmennuksen mahtumaan kymmeneen minuuttiin ja kolmen muun potilaan lomaan, olen velvoitettu jatkamaan minulle määrättyä rutiinia antibiootin tiputuksen ja ktg-käyrityksen keskellä. Tai entäs kun kaksi lääkäriä saapuu arvioimaan potilaan vointia ja molemmilla on hanskat ja liukuvoiteet käsissään, ennen kuin potilaasta on edes todella kuunneltu.

Olen mennyt harhaan siinä, kun luulin opiskelevani kätilöksi. Sain nimittäin koulutuksen sairaalakätilöksi, sellaiseksi joka tuntee terveydenhuoltojärjestelmän rutiinit ja hierarkiat, joka tietää paikkansa ja noudattaa ohjeita. Joka työskentelee muurahaisena muurahaispesässä. Ja kun sanoudun irti järjestelmästä, sanoudun irti koulutuksesta. Toki viisi vuotta on kasvattavaa aikaa ja sen olen tarvinnut. Ja kuitenkin tunnen, miten sairaalakätilökoulutuksen loppuessa aloitan sen todellisen koulun, oman itsenäisen kätilökoulutuksen. Aloitan nyt todella oppimaan niitä asioita, joita kätilönä haluan toteuttaa. Niitä perusasioita, kun puhutaan naisen rinnalla kulkemisesta. Minä en ole sairaalakätilö, enkä tiedä mitä tittelilläni oikein tekisin. Ehkäpä saan sen muokatuksi kauniiksi, sellaiseksi joka kuvaa sitä, mitä teen. Synnytyssuojelija, ehkäpä.

Miten vahva onkaan se tunne, kun sanon etten voi työskennellä sairaalassa. En kannata tätä muurahaispesää, en halua työskennellä sen osana. En voi kieltää ihmisen kokonaisvaltaisuutta ja jatkaa karkeiden ja kankeiden toimintamallien mukaista toimintaa. Minulle keho on tunteessa ja tunne kehossa, sosiaaliset suhteet psyykkeessä ja psyyke sosiaalisissa suhteissa. Olemme turhaan piirtäneet rajat, joita ei ole olemassa ja sokeutuneet todellisuudelle. Ei synnyttäjä ole irrallinen osa ympäristöään, eikä vatsassa oleva lapsi irrallinen osa äitiään. Mitä hulluutta onkaan kaikin tavoin korostaa erillisyyttä ja sulkea silmät todellisuudelta. Jokainen puu on yhteydessä toiseen.

Miten vaikeaa onkaan toimia niin, että todella käytännössä elämässään toteuttaa niitä totuuksia, joita on kyllä helppo puhua ja myötäillä. Niitä ydintotuuksia, joita sisältämme löytyy, arvoja jotka elämäämme ohjaavat. Miten usein muissa ihmisissä tunnistaakaan sen hetken, kun käyttäytyminen ei tuo ilmi sitä totuutta jota suullisesti ilmaistaan. Ja kun vain sillä tekemisellä on merkitystä. Walk the talk.

Pelko on se, joka saa meidät jatkamaan muurahaispesän rakennusta. Pelko siitä, ettei pärjää, ettei riitä, että elämä on sattumaa. Pelko irti päästämisestä, pelko kaiken sen pysyvyyden ja näennäisen turvallisuuden tunteen menettämisestä. Ja niin jatkamme elämäämme pelkojen keskellä ja rajoja rakentamalla. Pelkäämme jäävämme ulos yhteiskunnasta, rikkovamme sosiaalisia normeja ja ettemme saavuta niitä statuksia, joita meidän kuuluu tavoitella. Ja kun kuitenkin kannamme jatkuvasti sitä kalvavaa tunnetta, että tämä ei ole totta. Todellista onnea ei voi ostaa myymällä itseään. Päinvastoin, kun pelkojen alttarille alkaa uhrata omaa hyvinvointiaan, huomaa tulleensa yhteiskunnan pettämäksi.  Avain on sukeltaa itseensä, omaan totuuteensa. Ja luottaa ja rakastaa elämää, ehdoitta.

Tänään on täysikuu. Tämä päivä on muistutus pysyä totuudenmukaisena omalle itselleen, omille arvoilleen ja omalle polulleen. Millaista elämäni olisi, jos jättäisin minua ympäröivän yhteiskunnan tarjoamat pelot sivuun ja luottaisin siihen omaan totuuteeni? Jos olisin yhteydessä todelliseen itseeni ja intuitiooni? Mieleni voi harhautua, aistini vääristyä, mutta jos pysyn kiinni omassa voimassani ja aidossa olemuksessani, en harhaudu polultani. Voima on minulla.

Olen saamassa kätilöopintoni päätökseen tänä keväänä ja tässä hetkessä häilyy paljon reflektiota siihen, mitä olen oppinut ja mitä valmistuminen merkitsee. Tunnen olevani vielä niin keskeneräinen, että ihmettelen, miten voin pian olla "valmis" kätilö. Ja kuitenkin samalla tiedän, että kätilö ei ole koskaan valmis, vaan aina oppimismatkallaan, joten mielummin otankin kantaakseni tittelin "babymidwife". Ajauduin siis pohtimaan, millainen kätilö haluaisin olla, millaisena näen hyvän kätilön. Tässä hetkessä kätilöfilosofiani kuuluu tällaisena:


Kätilö näkee jokaisen naisen yksilöllisyyden ja jokaisen synnytyksen ainutlaatuisuuden. Hän ymmärtää synnytyksen kokonaisvaltaisuuden ja sen vaikutuksen naisen elämään. Hyvä kätilö on nähnyt synnytyksen potentiaalin, synnytyksen voimaannuttavan ja eheyttävän puolen. Toisaalta hän tietää, että elämä on yllätyksiä täynnä ja toisinaan yllätykset synnytyksen aikana voivat olla kohtalokkaita. Näitä yllätyksiä varten hän on valmistautunut luomalla oman työkalupakkinsa, jonka tietoja hän aktiivisesti päivittää. Työkalupakki hyödyntää niin länsimaisen lääketieteen tietoutta, kuin vanhoja perinteisiä menetelmiäkin.

Vankka kokemus tuo hänelle varmuuden siitä, että normaalin kirjo on laaja ja toisaalta hän tunnistaa ne merkit, kun tsunami lähestyy. Hän osaa ennakoida ja kaikissa tilanteissa muistaa naisen päätäntävallan. Hän ottaa jokaisen päivän mahdollisuutena oppia lisää keltä tahansa, ja tunnistaa sen, että jokaisen naisen kanssa oppiminen on vastavuoroista. Näen kätilön taiteen olevan se, että elämänkokemus ja jatkuva oppiminen tuo saataville laajan kirjon toimintatapoja, tarinoita ja tekniikoita, joita työssään voi hyödyntää.

Hyvä kätilö tunnistaa, ettei mikään asia ole irrallinen, riippumaton menneisyydestä tai tulevaisuudesta. Ennakointi ei ole vain pahimman odottamista ja siihen keskittymistä, vaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin pyrkimistä. Hän kannustaa naisia raskausaikana ja jo ennen sitä löytämään omat tapansa lisätä hyvinvointiaan. Hän auttaa naisia vahvistamaan yhteyttään kehoon ja kuulemaan sen viestejä. Ja kätilö tietää, että hänen kuuluu toimia esimerkkinä, näyttää mitä hyvinvointi käytännössä tarkoittaa. Hänen on omalla avoimuudellaan kannustettava avoimuuteen ja omalla vastuunottamisella muistutettava muita vastuunkannosta. Hän tietää, että hyvä kätilö on omassa voimassaan, herkkänä ja vahvana samanaikaisesti. Kätilö tietää, että ihmisyys on osa elämän kauneutta ja arvostaa omaa keskeneräisyyttään.

Jokaisen naisen kohdalla kätilö muistaa, että aina kun naisen osuus vaihtuu subjektista objektiksi, tulee perustelun olla vankka. Jokainen ehdotus asennonvaihdosta tai hengitystavasta on naisen horjuuttamista pois omasta yhteydestä kehoonsa, jota hän on ennen synnytystä vaalinut ja kasvattanut. Kätilö tietää, että kätilön työtä on on olla kärsivällinen ja antaa tilaa synnyttäjän ainutlaatuiselle hienovaraiselle prosessille. Kätilö tasapainoilee sen kanssa, että antaa tilaa ja aikaa naisen omalle tavalle synnyttää, mutta toisaalta hyödyntää aktiivisia menetelmiä, joilla voi synnytystä haastavissa tilanteissa edesauttaa. Kätilö tunnistaa synnytyksen seksuaalisen ulottuvuuden ja sen, miten intiimissä tilanteessa hän on naisen ja tämän kantaman seksuaalisen historian kanssa. Hän ymmärtää, että naiselle synnytyksessä ei ole olemassa rutiineja ja jokainen sisätutkimus on iso harppaus naisen intiimiin tilaan.

Kätilö tunnistaa, etteivät raskaus, synnytys ja lapsivuodeaika ole toisistaan irrallisia vaiheita, vaan yhtä jatkumoa, jonka virtaa tulee kunnioittaa. Kätilö tarjoaa raskaana olevien naisten eteen välineistöä, johon he halutessaan voivat tarttua luomaan itselleen ja vauvalleen lisää hyvinvointia. Hän tarjoaa mahdollisuuden muistaa ja oppia, kokeilla ja harjoitella. Kaiken perustana on luottamus jokaisen naisen kauniiseen kehoon, sen pyrkimykseen toimia juuri oikealla tavalla. Ja vaikka toisille synnytys voi olla todellisuuden muuntava kokemus, voi toisille synnytys olla vain välietappi, joka jää sivurooliin uuden elämän edessä. Jokaisen naisen oma kokemus on merkityksellinen ja kätilö suhteuttaa työskentelynsä sen suhteen.

Kätilö osaa luoda raskaana olevan ja synnyttävän naisen ympärille tilan, jossa tämä kokee olevansa vahva ja rakastettu. Kätilö on tilassa koko tietotaitonsa kanssa ja tarjoaa naiselle mahdollisuuden hyödyntää sitä. Hän luottaa naisen omaan viisauteen ja siihen, että hän itsensä parhaana asiantuntijana tietää mitä tarvitsee ja haluaa. Kätilön tehtävänä on tukea tätä asiantuntijuutta ja antaa naisen muodostaa kätilön rooli matkassaan. Kätilö ymmärtää, että hän ei ole tilanteen päähenkilö, ja antaa perheelle tilaa jakaa oksitosiiniryöpsähdykset keskenään. Loppuviimein tuloksena on hyvinvoiva nainen, jonka rakkaus virtaa perheelleen ja joka on ylpeä omista voimistaan.


Kun luen tekstiäni ja mietin omaa paikkaani, huomaan, että voin olla ylpeä omasta polustani. Tämä on se suunta ja työtä olen tehnyt sen eteen! Sen tiedän, että kokemusta tulen kartuttamaan lisää ja samalla työkalupakkinikin kasvaa, mutta perusasiat ovat kunnossa. Olen sensitiivinen ja kunnioittava, inhimillinen ja rohkea.

Ai niin, pitääkin seuraavaksi kertoa tarina siitä, miten sain yhden Meksikon top 5 kuuluvan obsterikon suuttumaan ;) Mitä sitä ei tekisikään naisten hyvinvoinnin eteen <3

“Effort is its own reward.
We are here to do.
And through doing to learn;
and through learning to know;
and through knowing to experience wonder;
and through wonder to attain wisdom;
and through wisdom to find simplicity;
and through simplicity to give attention;
and through attention to see what needs to be done…”
~Ben Hei Hei Pirke Avot 5:27



Palaan tuntemuksiini ja ajatuksiini, hetkiin Meksikoon saapuessani. Nyt naurattaa, olenpas ollut hupsu ja sinisilmäinen, kun olen ajatellut, että pääsen "täydellisen" kätilön oppiin. Ja täydellisellä kuvaan nyt ihmistä, jonka kaltainen haluaisin olla ja tehdä asioita samoin. Tässä kahden kuukauden aikana olen tainnut todella kasvaa, sillä huomaan enenevissä määrin ajattelevani, etten halua toimia ainakaan noin tai näin. Olen kasvattanut omaa kätilöyttäni ja tunnen oman filosofiani.

Viimeinen vuosi on ollut minulle suurta opetusta inhimillisyydestä. Se on pitänyt sisällään omaan ihmisyyteen uppoutumista ja sen sisäistämistä, että olen täydellinen omassa epätäydellisyydessäni. Teen virheitä, en osaa kaikkia asioita ja toisinaan käyttäydyn ajattelemattomasti. En olekaan niin rohkea, iloinen ja osaava, kun mitä ajattelisin täydellisen ihmisen olevan. Onneksi olen saanut silmäni auki ja näen ympärilläni inhimillisyyden kauneuden. Hei, tuokaan arvostamani opettaja, ei tiennyt tätä asiaa. Katsos, tuokin kätilö itkee, kun kertoo omasta kokemuksestaan. Tuollakin, joku kauniissa kengissä kävelevä nainen kompastuu. Miten kaunista onkaan huomata, että on ihminen ihmisten joukossa!

Ja mitä guruuni Angelinaan tulee, on hänkin ihminen. Kovin yllättävä havainto, hehe. Perhe-elämässään on tapahtunut vuoden sisään suuria tragedioita ja muutama viimeisin vuosi on ollut terveyden ja hyvinvoinnin kannalta hänelle haastava. Näen väsyneen kätilön ja naisen jolla on valtavasti voimaa ja suuri sydän, joka haluaa auttaa kaikkia. Näen naisen joka liian helposti unohtaa oman hyvinvointinsa. Kuulostaako yhtään tutulta arvoisat kätilöt? Olen pohtinut sitä, miten tärkeää kätilön ammatissa onkaan tunnustaa, että en jaksa enää tehdä työtäni samalla tavalla kuin ennen, en tee sitä enää niin hyvin kuin haluaisin tehdä. Ja kätilöillä on mun kokemuksen mukaan sitten korkeat odotukset itselleen!

Angelina on elänyt kätilönä aikamoista murrosaikaa. Hän on aloittanut uransa hoitamalla synnytyksiä yhteisöissä, joissa on ollut paljon alkuperäiskansaan kuuluvia naisia. Näiden naisten synnytysvalmennus on alkanut pienestä tytöstä muiden naisten elämää seuraamalla. Kehoyhteys, kehon luontainen käyttö (etunojassa kyykkiminen!), kokemukset synnytyksiin osallistumisesta ja luottamus luonnon voimaan, ovat saatelleet naiset synnyttämään omalla painollaan ja omalla voimallaan. Kätilön rooli on ollut toimia hoivaajana ja tilanteen tarkkailijana ja puuttuminen on ollut vähäistä.

Nyt tämän päivän asiakaskunta on Angelinalla melkoisen kirjavaa. Nuoria tyttöjä, joilla tieto kehonsa toiminnasta ja oma kehoyhteys on hukassa kuin possut kylän kujilla. Rikkaita naisia, jotka voivat maksaa muille naisille lattiansa kuuraamisesta ja sitten istua itse pehmeällä nojatuolilla takanojassa manikyyrissä unohtaen kehonsa todellisen kauneuden. Ihan tavallisia mammoja, jotka kuten moni mamma Suomessakin, on unohtanut, mikä merkitys onkaan olla nainen, elämän luoja ja kohdun haltija. Ja huomaan, että alan kyllästyä siihen, että joudun olemaan aktiivinen kätilö tai joudun katsomaan muiden kätilöiden touhuavan naisten kimpussa. Sisätutkimuksia, rebozo-tekniikoita, asennonvaihdon muistutuksia, hengittämisen ohjausta ja ponnistamiseen kannustusta. EI, minä en ole tällainen kätilö.

Minun roolini kätilönä, ei ole viedä naiselta pois hänen voimaansa, vastuutansa ja päätäntävaltaansa. Sillä haluan naisen olevan kaikkea tuota edellä mainittua jokaisessa osa-alueessa elämässään; kumppanina, äitinä, yhteiskunnallisena vaikuttajana ja oman yhteisönsä jäsenenä. Haluan naisen käyttävän synnytyksen potentiaalin oman voimansa muistamiseen ja siitä nauttimiseen.

Ja sen voiman voi muistaa synnytyksen aikana, varsinkin jos ympäristö siihen kannustaa. Oman voiman löytämistä ei kannusta sairaalan pinkki yöpaita, tietokonetta "hoitava" kätilö ja huomaamattomasti vallalla oleva naisen laillisten oikeuksien ja päätäntävallan polkeminen. Synnyttävän naisen ei pitäisi tarvita perustella, taistella tai alistua. Ympäröivien ihmisten tulisi luottaa, siihen synnyttäjän voimaan ja sisäiseen viisauteen ja antaa hänen ohjata tilannetta. Mutta ei, en minäkään osaa luottaa, jos nainen ei ole tehnyt töitä aiheen suhteen.

Näen ympärilläni aivan liikaa hukkaan heitettyä feminiinistä voimaa. Minne olemme sen hukanneet ja miten voimme auttaa toisiamme sen löytämään? Miten saamme yhteyden omaan sisäiseen viisauteemme? Aihe on valtavan suuri ja ansaitsee oman blogikirjoituksen, lupaan palata aiheeseen! Toivon teiltä ideoita aiheesen liittyen ja niitä odotellessa voin vain kannustaa:  tanssi, naura, laula ja itke <3

Pienenä loppunostattajana, haluan jakaa päivääni kaunistuttaneen hetken. Aamuiselta yksi tuore sielu saapui tähän maailmaan äitinsä kohdusta ammeeseen syntyen isänsä käsiin. Toivotin kyyneleet tervetulleeksi, kun seurasin, miten äiti keinutti pienokaista ammeessa ja lauloi samalla isän kanssa Pocahontasin Colores en el Viento -kappaletta, jota pieni oli saanut jo vatsassa kuulla. Tällaisen hetken ansaitsee jokainen vauva, jokainen äiti ja jokainen perhe.

Ja sitä kohti vaellan katse horisontissa, löytäen vierelleni upeita kanssakulkijoita.

6:03
Soitto Angelinalta, se olisi lähtö 10 minuutin kuluttua. Synnyttäjä oli soittanut Angelinalle hetkeä aikaisemmin itkien, supistukset olivat alkaneet puolelta ja vauhdilla. Kätilöihin saa vipinää kun synnyttämässä on kolmoispara, jolla taustalla nopea synnytys. Vaatteet päälle, hampaiden pesu, vesipullo täyteen ja eväshedelmät laukkuun.

Aamuviileys saa pukemaan päälle pitkähihaista ja heittämään vielä villaisen huivin lämmöksi. Autan auton lastauksessa ja varmistan, että kaikki on mukana. Synnytyksiin otetaan mukaan viisi eri laukkua, jakkara, instrumenttilaatikkoa ja kulho istukalle. Laukkujen sisältö on "hallittu kaaos" ja siivousyrityksistä huolimatta sellaisena pysyy. Päivästä menee reilusti aikaa tavaroiden etsimiseen, laukuista ja niiden ulkopuolelta. Meidän muiden kätilöiden tehtävänä on siis myös varmistaa aina, että Angelinalla on mukana puhelin, avaimet ja kännykkä. Check.

6:30
Matkalla kierretään Tepoztlanin kylä, sillä viikonloppuisten kyläfestivaalien jäljiltä liikennejärjestelyt aiheuttavat kiertoreittejä. Juhlan aikana kylään saapui tivoli ja kadut täyttyivät katukauppiasta. Fiestaan kuului iso joukko puhallinsoittajia ja iloista musiikkia, paikallisia tamppaamassa musiikin tahtiin ympäri keskusaukiota ja juhlavat naamioituneet miehet, "brinco del chinelo".

Automme suuntana on Temixco, jossa Angelina asui vielä muutama vuosi sitten. Paikan turvattomuus ajoi kätilön rauhallisemmille seuduille ja kotitalossa asuu nyt poikansa. Samassa pihassa on kuitenkin oma synnytystalo, jossa edelleen työskennellään viikoittain. Matkaa kahden kylän välillä on tunti, ja se menee jouhevasti hittibiisejä laulellen. Aurinko nousee vuorien takaa värjäten taivaan upean oranssiksi. Huomaan ajattelevani, että tästä tulee kaunis päivä.

7:30
Synnyttäjän saapuessa on ilmiselvää, että synnytys on hyvässä vauhdissa. Katse on lasittunut, puhuminen hankalaa. Epätoivoa pukkaa ja polvet alkavat notkua lupaavasti. Sisätutkimus paljastaa, että kohdunsuu on lähes täysin auki ja kalvorakko pullottaa. Koko kätilötiimi alkaa valmistella syntymää, sillä toisinaan vauvat nauttivat vesiliukumäestä. Mamma puhisee pystyasennossa ja halaa kumppaniaan. Kätilöt vuorotellen kannustavat ja painavat alaselkää. Sä pystyt kyllä, ihan varmasti!

8:34
Hetken jakkaralla puhisteltua menevät lapsivedet. Kätilöt pukevat ripeään hanskat käteen ja valmistautuvat tulokkaaseen. Muutama ponnistus ja pää syntyy, hetki lisää ja kinainen poika on äitinsä sylissä. Jakkaralla syntyy myös istukka ja muiden auttaessa äitiä sänkyyn lepäämään, saan hetkeksi syliini ystävykset istukan ja vauvan. Napanuora katkaistaan ja istukka otetaan talteen kapselointia varten. Vauva pääsee rinnalle ja alkaa heti toimeen.

9:30
Synnyttäjä valittaa kipuja ja Angelina lupaa kipaista Ibuprofeiinia kaupasta (laukuista ei löydy). Samalla kaupasta mukaan tarttuu aamupalaa ja lounastarvikkeet. Aamu alkaa siis tamalella (maissileipänen maissilehtiin käärittynä) ja papaijalla. Laura oli keittänyt synnyttäjälle kaakota ja toki kätilöillekin maistuu. Samalla aloitetaan lounaan eli kanakeiton valmistus. Angelinan poika pitää fiilistä yllä soittamalla musiikkia, joka saa meidän jammailemaan ja lauleskelemaan vuorotellen.

Autan Lauraa siivoilemaan synnytyksen jälkiä. Laukut kasaan, jakkaran pesu ja instrumentit klooriveteen. Rätit, joilla vauva pyyhittiin, ovat aivan kinaiset ja vaativat pitkän hankauksen. Laura viipyy tovin niitä käsin pesemässä. Lupaamme muistuttaa toisiamme napata lähtiessä rätit pyykkinarulta ja istukan jääkaapista.

Angelinalla on tapana antaa synnytysten jälkeen verenvuoto takaisin maahan. Laura kaivaakin reippaasti keskelle pihaa kuopan, jonne päivän saalis kaadetaan. Puutarha kukoistaa, se on varma.

11:30
Toinen raskaana oleva nainen soittaa, kertoo supistelevansa ja saapuu pian konsultaatiolle luoksemme. Hän kertoo edellispäivän lääkärikäynnistä, joka kuulostaa pöyristyttävälle. Lääkäri oli sisätutkimuksen jälkeen sanonut, että lapsen olisi synnyttävä muutaman päivän sisään. Kohdunsuu oli nimittäin kaksi senttiä auki ja aiheutti infektiovaaran vauvalle. Hehe. Täällä lääkäreillä on laaja kirjo selityksiä, joilla suostuttelevat naisia sektioihin. Julkisissa sairaaloissa sektioprosenti on yli 40 ja yksityisissä vielä enemmän.

Luonnollisesti nainen saapuu hyvin hämillään paikalle. Uusi sisätutkimus paljastaa kohdunsuun olevan sormelle auki ja kaulaakin vielä jäljellä. Tilanne on epäkypsä ja raskausviikkoja arviolta 39. Sydänäänet, verenpaine ja pissastiksaus, kaikki ok. Angelina kertoo tarinaa, miten joku asiakkaansa oli kuukauden ollut 4cm auki.  Hän kannustaa naista nautiskelemaan, syömään hyvin, hellimään miehensä kanssa ja ottamaan pienen viinilasillisen. Ajatuksena olisi saada naista rentoutumaan ja oksitosiineja hyrräämään. Konsultaatiosta poistuu selkeästi helpottuneen oloinen pariskunta ja jäljelle jää lääkärien toiminnasta jupiseva kätilöjoukko.

12:30
Aamulla syntyneen vauvan istukka on upea, todellinen elämänpuu. Painamme Lauran kanssa paperille siitä jäljet. Laura kirjoittaa vielä lapsen nimen ja syntymätiedot alanurkkaan. Taustapuolelle taltioidaan vielä kätilöiden nimet. Mikä ihana muisto perheelle!


13:30
Angelina hoitaa myös lapsettomuudesta kärsiviä sekoittaen perinteisiä meksikolaisia menetelmiä ja kiinalaista lääketiedettä. Yksi nainen saapuukin hoitoon ja päädymme hoitamaan kuudella kädellä terassilla nautiskellen samalla keskipäivä lämmöstä. Angelina aloittaa vatsan hieronnalla ja Lauran keskittyessä jalkojen hierontaan, teen minä päähierontaa. Tämän jälkeen tehdään moksausta alavatsan alueelle, päälaelle kruunuksi ja jalkojen kohtupisteisiin. Selkään Angelina tekee kuppausta meidän kahden jatkaessa jalkojen ja käsien hierontaa. Yleensä hoitoon liittyy vahvasti ravinto-ohjausta. Täällä ihmiset nauttivat valitettavan paljon virvoitusjuomia ja harmillisen vähän vihreää. Angelinan neuvo kaikille onkin tehdä paljon vihermehuja ja -smoothieita. Hänen ehdoton suosikkinsa on ananas-selleri-persilja-kombinaatio. Tälle asiakkaalle hän lupasi vielä tehdä puhdistavan lääkkeen hunajasta, mescalista ja yrteistä. Kuulema äitinsä käytti hunajan ja mescalin puhdistavaa ominaisuutta antamalla kaikille synnyttäjille synnytyksen jälkeen näistä sekoitetun shotin.

15:30
Vihdoinkin kätilöt poikineen pääsevät syömään. Angelinan valmistama ruoka ei ole koskaan pettymys. Yksinkertaisista aineksista syntyy aina elämys ja ylistäviä kehuja satelee. Kanakeiton päälle pistetään sipulia, korianteria ja chipotlea ja seuraksi otetaan olutta. Ruuan päälle alkaa kätilöjoukkoa ramaisemaan, onneksi työt alkaa olla jo tehty.

16:00
Päivä viimeistellään kun synnyttäjä vauvoineen hoidetaan valmiiksi. Laura näyttää vauvan tarkastuksen, joka hänellä on tapana tehdä. Tanskassa kätilöt tarkistavat kaikki vauvat ja vain tarvittaessa ohjaavat pediatrille. Vauvan koko, reilu 4kg on paikallisittain reilu ja saakin aikaan kaikilta paljon kehuja. Paikalle on saapunut myös synnyttäjän sisko lapsineen ja huone on täynnä naura ja pulinaa. Angelinalla menee puolisen tuntia syntymätodistusta kirjoittaessa. Todistukseen tulee myös vauvan jalanjälki ja vanhempien sormenjäljet, virallista touhua! Angelinan toiveesta annan vauvalle vielä K-vitamiinipistoksen. Yleensä hän antaa K-vitamiinin suun kautta, mutta usein satsi jää vajaaksi, kun hän ei perheitä välttämättä montaa kertaa synnytyksen jälkeen näe. Toisinaan hän päätyy pistokseen, kun riskitekijöitä on riittävästi läsnä tai intuitioa niin sanoo. Angelinalla ei ole yhtään asiaa, jota hän tekisi aina tai jota hän ei ikinä tekisi. Kätilöopiskelijan se haastaa, sillä toiminta vaihtelee ja on välillä melkoisen vaikeasti ennakoitavissa. Toisaalta juuri tämän tyyppistä kätilötyötä itse haluan toteuttaa, jossa on taitoa nähdä mitä juuri tietty nainen ja perhe tarvitsee ja tarjota kattavasta paletista juuri sitä. Taitoa nähdä jokaisen ihmisen yksilöllisyys ja jokaisen tilanteen ainutlaatuisuus.

17:00
Viimeiset siivoukset ja auton pakkaukset. Luuttuan vielä synnytyshuoneen lattian lapsivesijäämistä ja varmistan, että kaikki oleellinen on autossa mukana. Angelina haluaa torkkua, joten Laura ajaa. Meksikolaisilla on uskomaton taito nukkua missä vain ja Angelina on ihan mestari hyödyntämään viiden minuutin rakoja unilla. Synnytyksissä rouva saattaa pötkötellä ja torkutella, mutta valpastuu säännöllisesti tarkistamaan, että kaikki on kuten pitääkin. Naisen varmuus ja kokemustaito on aivan uskomaton, hän tosiaan taitaa kätilötyön taiteen. Synnytyksissä saatamme Lauran kanssa kokeilla erinäisiä asentoja ja rebozo-tekniikoita helpottamaan synnyttäjän oloa tai auttamaan vauvaa optimaaliseen asentoon. Sitten Angelina tulee hetkeksi keittiön puolelta tarkastamaan tilannetta ja ehdottaa yhtä asiaa, joka juuri sille synnyttäjälle toimii täydellisesti ja synnytys etenee vauhdilla.

Uskallan vasta auton liikkuessa laittaa kotiväelle viestiä, että saavun pian. Yleensä Angelinan kanssa suunnitelmat menevät joka päivä kymmenen kertaa uusiksi ja aikataulu elää jatkuvasti. Edellisellä viikolla olimme jo avaamassa porttia autolla, kun vielä yksi nainen tuli konsultaatioon ja lähtö venyi tunnilla. Toisinaan poikkeamme kotimatkalla yllättäen ostamaan koirille ruokaa tai hakemaan lapsenlapsia kylään. Tänään tie vie kuitenkin moottoritietä pitkin suoraan kotiin.


18:00
Kotiin saapuessa, on aurinko jo vuorien takana piilossa. Päivän viimeisessä valossa ehdin vielä syömään hiekkakakkua majaan muksun kutsumana ja laittamaan vaatteet pyykkiin. Ihana työskennellä omissa vaatteissa, mutta vielä ihanempaa on, että on pyykkikone, joka ne pesee! Tosin kun kone ei mene päälle, huomaan että koko talosta puuttuu sähköt. Naapurilla toimii, mutta Angelinan talossa ei. Hmm. Puhelinsoitto isännälle paljastaa, että tänään rouvan piti maksaa sähkölasku. Kymmenen muuta asiaa ajoi edelle ja lasku lipsahti pois mielestä. Eikä kukaan muu tietänyt muistuttaa, ja saammekin koko viikonlopun nauttia kynttilänvalosta. Täällä nimittäin sähköt katkaistaan ihan fyysisesti. Naps. Ja korjaaminen, no, voi olla hitaammanpuoleista. Illallinen maistuu kynttilänvalossa ja jääkaappi saa sähköt naapurilta. Väsynyt kätilönpuolikas kömpii ilolla ajoissa petiin.

Que buen dia <3

Vierailin eilen Äiti Maan kohdussa. Kaksi tuntia tippukiviluolastoissa, jylhissä satoja metrejä korkeissa saleissa. Kun muu ryhmä oli jo kadonnut oppaan perään, täytin luolan itselläni ja lauloin. Nautin tilan pyhyydestä ja lauloin lauluja, joita sydämeni kantaa. Tuutulauluja, lauluja rakkaudesta ja surusta sekä lauluja hyvästeistä (terveisiä vain Varpulle <3).

Muutamaa  päivää aikaisemmin olin laulanut samaisia lauluja eräälle nuorelle tytölle, joka oli tullut luoksemme synnyttämään. Eihän hän sanoista mitään ymmärtänyt, mutta oleellisempaa oli luoda lauluilla tilaa.

Tuona samaisena syntymäpäivänä heräsin aamuneljältä, kun talossa asuva herra pyysi minua ovelle. Siellä odotti yllätyksekseni tämä tyttö vanhempineen ja iloitsivat synnytyksen alkaneen. Toivat mukanaan viestiä, että Angelina oli pyytänyt heidät minun luokseni, jotta voisin tarkastaa tilanteen. Kätilö itse oli neljän tunnin ajomatkan päässä rebozo-ostoksilla. Tein työtä käskettyä ja tilanne vaikutti lupaavalta, synnytys oli käynnissä. Angelina lupasi lähteä ajamaan, jotta ehtisi synnytykseen mukaan. Aamu meni synnyttäjän kanssa yhdessä torkkuessa, välillä sydänääniä kuunnelleen ja jalkoja hieroen. Supistuksia tuli upeasti viiden minuutin välein, mutta olemuksesta hohkasi, että matkaa on vielä. Ontuvalla espanjallani yritin saada tytön oloa mahdollisimman mukavaksi, mutta oli ilmiselvää, että häntä jännitti valtavasti. Ennen kuin Angelina lopulta yhdentoista tienoilla saapui, olimme ehtineet käydä kävelyllä hakemassa aamutuoreet tortillat kotiin. Olin myös ymmärtänyt. että lapsivettä oli alkanut tulla neljä päivää aikaisemmin (!!!).

Yhdessä Angelinan ja Lauran kanssa teimme suunnitelmaa tilanteeseen. Angelina oli ollut tietoinen sikiökalvojen puhkeamisesta, mutta kertoi että äitinsä oli hoitanut synnytyksiä, joissa lapsivettä oli tullut jopa viikon verran ennen synnytystä. Hän itse yleisesti tarkkailee vain infektio-oireita ja tarvittaessa antaa antibiootteja (periaatteessa toimii siis kuten brittien NICE-suosituksissa, vaikkakin Angelina ei rajoita toimintaansa suosituksiin vaan kuuntelee ennemmin omaa intuitiotaan). Tanskalainen Laura sen sijaan on ehdottomampi antibiottien suhteen kalvojen puhkeamisen jälkeen ja synnyttäjä saikin välittömästi pensilliinitabletin (sivuhuomautuksena, toinen kätilö Bernadett suosii ehdottomasti c-vitamiinia infektioita ehkäisemään).

Lapsivettä ja infektiovaaraa enemmän meitä mietitytti kuitenkin synnyttäjän jännittyneisyys. Tyttö oli aivan tiukkana, alaselän ja hartioiden lihakset kivikovina. Supistusten tullen hän kyllä hengitti, mutta vastaan pistäminen uuvutti ja supistukset alkoivat nyt hiipua. Minäkin aloin jo väsyä ja aloin jo epäillä, että tulossa olisi lähtö sairalaan. Tuore energia tilanteeseen oli pelastus ja saimme Lauran kanssa tehtyä suunnitelmaa synnytykselle. Ajatuksena oli rebozon ja hieronnan avulla työskennellä kohti rentoutta. Lisäksi tueksi otettiin Angelinan herkkukaakao ja homeopaattiset (Caulophyllum ja Cimicifuga). Angelina ehdotti vielä helokkiöljyn (evening primrose) sivelyä kohdunsuulle edistämään avautumista.

Vaikka inhoan synnytyksen kulun kuvaamista kohdunsuun avautumisen mukaan, niin kuitenkin tässä se on: viisi senttiä ja jumissa siinä. Angelina ei karsasta sisätutkimusten tekoa, vaikkakin vesienmenon jälkeen pidättäytyy niistä mahdollisimman pitkään sillä tunnistaa infektioriskin. Ja sillä reilun 13 000 synnytyksen saldolla alkaa jo naamasta nähdä synnytyksen kulkua...

Minun ja Lauran hieroessa synnyttäjää, saapui Angelina kaakaon kanssa. Hän saapui ihanalla sydämellisellä olemuksellaan ja kehui ja ihaili vauvaa ja tulevaa äitiä sekä kyseli josko tuutulaulu vauvalle olisi jo valmiiksi mietittynä. Kun laulua ei vielä ollut valmiina, alkoi Angelina laulaa samalla silittäen ja hieroen synnyttäjää. Ja sieltä ne saapuivat rinnakkain, kyyneleet ja pehmeys kehoon. Laura oli hetkeä aikaisemmin kysellyt, josko tyttöä mietitytti mikään, oliko epävarmuutta tai pelkoja. Synnyttäjä vakuutti kaiken olevan aivan hyvin. Asian ydin ei kuitenkaan ole niissä sanoissa, vaan siinä tilan tarjoamisessa. Olen tässä sinulle läsnä, olet turvassa ja rakastettu. Aah, mikä onkaan käännös termille "holding the space"? Siinä on kätilötyön ydin, olla juureva puu joka ulottaa rakkauden lehvästönsä koko tilaan. Ja totta vie, siinä Angelina on mestari!

Ja en ihmettele yhtään, että tytöllä oli purettavanaan tunteita. Kun syntymävuosi on 90-luvun puolivälissä, on olemuksessa väkisin läsnä epävarmuutta. Epävarmuutta omasta kehosta, omasta naiseudesta ja omasta seksuaalisuudesta. Millainen onkaan yhteys kehooni, omiin sukupuolielimiini? Millainen äiti minusta tulee, olenko valmis ja miten tulen pärjäämään? Paljon asioita, joille olisi annettava tilaa ennen synnytystä purkautua, mutta joiden sanottaminen ei synnytyksen aikana enää ole mielekästä. Mutta se tilan antaminen <3

Laura lähti käväisemään syömässä ja jäin synnyttäjän kanssa kaksin. Supistuksiin alkoi tulla voimaa. Synnyttäjä seisoi etunojassa ja supistusten aikaan oloa helpotti tiukka painaminen suoliluuharjanteista. Rentoutuminen ja rauhallinen hengittäminen supistusten aikana alkoi olla haastavaa, joten rauhoittaakseni tilannetta aloin laulaa. Lauran pian palatessa, oli hänen kasvoillaan leveä hymy, kun hän huomasi supistusten voiman. Ehdin "kipaista" synnyttäjän kanssa portaat katolle ja takaisin samalla kun Laura asetti tavarat valmiiksi. Huoneeseen päästyämme alkoi ääneen tulla jo murinaa. En pitänyt kiirettä hanskojen kanssa, kunnes huomasin yllättävää pullistumista kun kummarruin kurkkaamaan seisovaa naista hiukan matalammalta. Kolme supistusta ja pää oli syntynyt (ja hanskat olivat melkein kunnolla käsissä). Pian tuore vauva pääsi helpottuneen äidin syliin.

Täytyy sanoa, että jälkipuinnissa kätilöillä lensi yläfemma jos toinenkin, sen verran tyytyväisiä oltiin lopputulemaan!

Seuraavana päivänä osallistuin paikalliseen synnytysvalmennusryhmään, jota vetää eräs tanssija, joka kesällä synnyttää kolmannen kerran kotona. Pääsin mukaan mammajoogaamaan, tunnustelemaan lämpöisen vesi-ilmapallon avulla kohtuni olemusta ja tuomaan kohtuni tuntoja esiin vapaan tanssin avulla. Ihan hippiä ja todella I-H-A-N-A-A. Naiset toivoivat minun jakavat ajatuksiani, joten päädyimme juttelemaan oksitosiinista. Kuvailin heille lyhyesti edellisen synnytyksen oksitosiinipilkahduksia ja korostin sitä, mikä merkitys on sillä, että raskausaikana (ja jo aikaisemmin) vahvistaa luottamusta itseensä, kehoonsa ja nauttii täysin naiseudestaan ja siitä omasta kohdustaan. Itse lähdin ryhmän jälkeen ruokaostoksille pää ihan pilvissä iloiten siitä, että minulla on jotain niin kaunista kuin oma kohtu. Kohtu, jolla voin luoda uutta elämää, miten upeaa! Voi naiset, olkaamme oman elämämme kuningattaria!

Tammikuun seikkailut on loppu ja olen nyt kotona. Mi casa. Koti, jossa voi levittää omat tavaransa ja kokata lempiruokaa, jättää likaiset astiat lojumaan ja kutsua ystäviä teelle. Myös muksu on ikionnellinen; ei enää vaihtuvia ystäviä ja oksentamista bussissa vuoristoteillä, ravintolan etsimistä ja isän saapumisen odottamista.

Tepoztlan on kylän nimi ja sen lempinimi Pueblo Magico antaa viitteitä New Age -ihmisten kerääntymiselle. Löytyy joogatuntia, luomumarkkinaa ja ayurvedista hoitolaa. Maisemat ovat huumaavat, pensaat kukkivat aniliinia ja kylää ympäröivät jyrkät vuoret. Kattolla saa aamuauringon noustessa tehdä aurinkotervehdyksiä ja jos onni potkaisee, saa tähtitaivaan alla shiatsuhierontaa. Talo toimii paitsi kätilöoppilaiden majoitustilana, myös synnytystupana. Minun, muksun ja isänsä lisäksi talossa asuu tällä hetkellä venäläislähtöinen perhe, jonka tuorein tulokas täyttää tänään kuukauden. Pieni syntyi talon ammeeseen Angelinan käsiin. Mukaan mahtuu myös ruokaa kerjäävä koditon kissa, pieni torakka- ja skorpionikolonisaatio sekä Angelinan karkailevat koirat.

Angelina on toiminut kätilönä 40 vuotta, 13-vuotiaasta lähtien. Sitä ennen hän kulki äitinsä ja isoäitinsä mukana synnytyksissä oppimassa heidän tietotaitoaan. Ja jokainen nainen on opettanut lisää, Angelinalle synnytyksiä on hänen omien sanojensa mukaan kertynyt 13 400. Vilkkaimpina vuosina synnytyksiä on ollut enemmän kuin vuodessa päiviä, jossain kuussa jopa 42 syntymää. Kuten arvata saattaa, on hän aikamoinen matami! Aamulla hän ehtii kokata perheelleen (mies ja viisi poikaa, joista kaksi asuu vielä kotona) ennen kuin aloittaa työt. Hän hoitaa kotisynnytysten lisäksi raskauden seurantaa, postpartum-käyntejä ja lapsettomuudesta kärsiviä. Tämän lisäksi hän muun muassa maalaa ja siivoaa uutta asuntoa pojalleen, rakentaa uutta puutarhaansa ja esittelee lähialueen luolia vierailleen.

Angelinan kanssa työskentelee aina useita kätilöitä. Tällä hetkellä paikalla on minun lisäkseni Laura Tanskasta ja Bernadett Oregonista. Koska espanjankielentaitoni on vielä harjoituksen alla, on muista kätilöistä ollut iso apu orientoitumisessa paikkaan. Samalla nautin siitä, että pääsen näkemään useamman kätilön työskentelyä ja kuulemaan monen viisaan kätilön tarinoita.

Bernadett tekee pienimuotoista dokumenttia siitä, miksi naiset haluavat synnyttää kotona. Hän nauhoittaa naisten kertomukset heidän äidinkielellään ja toivoo mahdollisimman monta kansallisuutta mukaan. Näin ollen muakin kuullaan omalla äidinkielelläni! Dokumentin vuoksi ajauduin pohtimaan omaa matkaani kotisynnyttäjäksi. Yksi viimeisimmistä vastauksista uteliaille on ollut se, että lapseni päätti haluavansa syntyä kotiin. Ja intuitio, se tosiaan oli yksi merkittävin tekijä. Tämän lisäksi turvallisuuden tunne omassa kodissa ja oman päätäntävallan ylläpitäminen olivat merkittävässä osassa. Suomalaisessa kotisynnytystutkimuksessa esillä olivat hyvin samankaltaiset teemat; oman kotiympäristön tärkeys, synnytyksen näkeminen luonnollisena prosessina, lisääntynyt autonomia, edellinen synnytyskokemus, epäluottamus sairaalaa kohtaan, halu valita synnytykseen osallistujat ja muiden lasten läsnäolo.

Ja itse voin tuon listan allekirjoittaa, kun olen suomalaisten kotona synnyttäneiden naisten kertomuksia kuunnellut. Varsinkin edellinen synnytyskokemus ja epäluottamus sairaalaa kohtaan on keskiössä useiden naisten päätöksessä (kurkkaa blogi nimeltä synnytysloukkaus, jos kaipaat lisää perspektiiviä). Bernadett kertoi, että meksikolaisten naisten keskuudessa vahvin syy päätyä kotisynnytykseen on oman autonomian ylläpitäminen. Naiset ovat vahvoja, eivätkä halua sairaalan alistavaan kohteluun. Ja täällä sairaalat ovatkin uskalikoille, sillä synnyttäjät eivät saa ottaa yhtään tukihenkilöä ja kohtelu on usein epäkunnioittavaa. Olen itse päässyt opiskeluideni aikana työskentelemään Suomessa sairaaloissa, enkä halua vahvistaa vastakkaisasettelua sairaala- ja kotisynnytysten välillä. Olen kohdannut ihania ja taitavia kätilöitä sekä kuuntelevaa ja arvostavaa työskentelyä. Ja kuitenkin samalla näen sen suuren järjestelmän kankeuden, kiireen ja etäällä olemisen.

Ja etäällä täällä Meksikossa ei sitten olla. Angelina on ihanan hersyvä ja lämpöinen nainen, joka halaa tiukasti ja tykkää nokosista. Pienet nokoset synnytyksen jälkeen synnyttäjän vieressä samalla sängyllä on nähty ja niin myös ihanaa hellittelypuhetta koko perheelle. Iholla ja lähellä todellakin ollaan. Naurattaa meidän opinnäytetyön tulokset, joiden mukaan Suomessa naiset kokevat kätilön koskettavan todella vähän synnytyksen aika heitä. Älkää peljästykö, jos palaan täältä hiplailevana takaisin!

Mutta synnyttää kotona, voi kiitos vielä joskus uudestaan! Kun saa sulkeutua omaan maailmaan tietäen samalla, että kukaan ei tule rauhaa rikkomaan. Ei yllättäviä ihmisiä, ääniä, uusia hajuja. Oma turvallinen ja tuttu tila, jossa voi olla juuri niinkuin itse haluaa. Koti. Synnytysregressio on osa luontaista synnytyksen kulkua, endorfiinien ja oksitosiinien ilotulitusta. Sen tilan vaaliminen on iso osa kätilön työtä, sillä jos halutaan luottaa kehon taitoon synnyttää, on annettava keholle tilaa toimia. Vieras paikka, uudet hajut, kirkkaat valot, kysymykset ja tuntemattomat ihmiset pystyvät kiskomaan kenet tahansa maan pinnalle sieltä kuplastaan, vaikka tarkoitus olisikin miten hyvä ja turvallisuudenhakuinen. Voi ihanat kätilöt, lopettakaa edes se lörpöttely, siivoaminen ja touhuilu kun vauva on syntynyt ja kunnioittakaa hiljaisuudella ja kunnioituksella sitä pyhää hetkeä kun vanhemmat rakastuvat pienokaiseensa. Edes se kaksikymmentä minuuttia vähän kauempana, ilman kohdun painelua ja napanuoran ronkkimista, ihan vaan tilannetta tarkkaillen ja elämän ihmettä ihaillen.

Olen saanut purkaa omia romanttisia näkemyksiäni kotisynnytyksistä jo jonkun aikaa. Olen päässyt kuulemaan tarinoita siitä, kun ei löydäkään itselle kätilöä, joka tukisi omia toiveitaan. Tai kun valinnanvaraa ei edes ole, on valittava se ainut, joka on tarjolla tai sitten ei ole edes ketä valitä. Tarinoita, kun synnytys  ei etene, kun joudutaan puuttumaan tai lähtemään sairaalaan. Tarinoita pettymyksestä ja epäluottamuksesta. Kun omaa rauhaa ja tilaa ei kunnioiteta. Kuulin juuri tuoreen synnytyskertomuksen näiltä suunnilta, jossa rauhaa rakastava herkkä nainen oli tehnyt koko yön kotona kovasti töitä ja sai kuulla kätilöltä kannustuksen; 9cm ja loppusuora häämöttää! Aamuaurinko toi mukanaan päällepäsmäröivän anopin ja seuraava sisätutkimus paljasti karun totuuden, 7cm. Tarina päätyy sairaalaan ja sektioon. Nyt kun olen saanut Angelinan työskentelyä seurata, saan taas hieman raottaa ruusunpunaisia lasejani. Meksikolaiseen kulttuuriin sopien Angelina on vanhempana naisena melkoisen dominoiva, kova pulisemaan ja haastamaan. Siihen ruusunpunaiseen hämärään kotisynnytykseen en siis osaa häntä vielä sijoittaa, mutta ehkä en vielä yhden synnytyksen perusteella piirrä liian tiukkaa kuvaa hänestä. Kunnioitan todella paljon hänen kokemustaan ja intuitiotaan ja taitoaan olla läsnä sydämellä. Itse rauhallisena ja herkkänä (suomalaisena!) ihmisenä, saankin nyt kasvattaa nahkaani ja oppia itseeni tuota matami-energiaa. Sillä haluan olla taitava kätilö, joka osaa työskentelyssään hyödyntää molempia puolia, voimaa ja herkkyyttä.

Siitä ensimmäisestä synnytyksestä aivan pian lisää!

dengue-kuume, auringonpistos, ripuli, liikenne, taskuvarkaat, krokotiilit, hait ja lapsikaappaajat.
 
supistusheikkous, repeämat, verenvuoto, sikiön hapenpuute, erbin pareesi.
 
 
 
Onko ihan hullua lähteä 4-vuotiaan kanssa reppureissulle Meksikoon? Luvassahan on paljon vaaroja nurkan takana, vain odottamassa kahta gringoa saapuvaksi. Ja synnyttäminen, sehän on vaaroja täynnä. Kaikkea voi tapahtua, kelle tahansa. Ja sitähän se on, nimittäin elämä. Pelottavan karmaisevan vaarallisen kaunis elämä. 
 
Olen saanut nyt viikon nauttia Meksikon auringosta ja olen todella rakastunut. Mitä kaikkea uutta nähtävää ja opittavaa tässä maailmassa onkaan! Olen saanut nauttia upeista auringonlaskuista, lukemattomista vastaantulijoiden hymyistä, tuoreista mangoista, simpukoiden etsimisestä ja ihanista yllätyksistä mitä elämä tuo tullessaan! Salsaopetus vaihtui elokuvailtaan (se ihana Gael Garcia...) ja sattumalta löydetty vieraanvarainen nettipaikka saa muksun aloilleen ja äidin rauhassa kirjoittamaan. Ja tietenkin, lippis ja leikkimiekka on hukattu, iho toisinaan punoittaa ja ripuli on muutaman päivän pakottanut kyselemään läheisintä vessaa. Mutta todella, luotan että elämä näyttää parastaan meille. Miksei se niin tekisi?
 
Äitinä olen oppinut pakkaamaan reppuun eväitä, vesipulloa, pientä puuhaa ja ylimääräisen paidan. Ennakointi on toki hyvästä. Mutta milloin ennakointi menee pelkäämisen puolelle ja luottamus katoaa? Kun pelko alkaa rajoittaa, kiristää ympärillä ja vie pois mahdollisuudet nähdä sen kauneuden ympärillään. Rinkan ja lapsen kanssa reissaaminen antaa mahdollisuuden päästä paikkoihin, jonne aurinkomatkat ei vie. Suomalainen lapsi saa paljon hymyjä ja huomiota ja leikkikavereita löytyy helposti, vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan. Päivittäin saan suukon ja kuulla lausahduksen "ihanaa äiti olla sun kanssa Meksikossa".
 
Ja se joka on synnytyksessä nähnyt sen kauneuden, sen potentiaalin, tietää mistä puhun. Olen synnytyksien upeutta nähnyt sairaalassa, mutta täytyy sanoa, että siellä se ennakointi helposti kiristää ja rajoittaa sen potentiaalin piiloon. Kotisynnytyksissä, omassani ja muiden, se potentiaali on paremmin näkyvillä. Se synnytyksen kauneus, joka saa kätilön rakastumaan synnyttäjään ja synnyttäjän rakastumaan uuteen suloiseen tulokkaaseen ja olemaan ylpeä voimastaan.
 
Luottamus synnytykseen, sen etsiminen Suomessa on aikamoista salapoliisityötä. Tiedän muutaman hyvän jemman, ja Aktiivinen synnytys ry on yksi sellainen. Tunnen lukemattomia naisia, joilla on tuo luottamus, mutta lähes kaikki ovat joutuneet sen työllä itsestään löytämään. Ja kätilöitä, joilla tuo luottamus olisi, no, heitä on aivan liian vähän. Ja todennäköisyys sille, että luottavainen nainen ja luottavainen kätilö löytäisivät toisensa sairaalassa on ihan mitätön. Jolloin ne epiduraalit ja imukupit marssivat estradille. Ja kun kuitenkin paras ennakointitapa olisi luottamus naisen omiin tuntemuksiin, omaan sisäiseen tietoon. Mikään kone ei tule tuomaan naisia sitä synnytyksen kauneutta lähemmäs, se löytyy vain sukeltamalla sisälle itseensä.
 
Ennakointi on tärkeä osa synnytystä ja kätilön työtä. Ja ihan hyödyllistä elämässä muutenkin (ainakin äideille). Mutta se luottamus elämän kauneuteen, muistakaa naiset se <3

Olen lähtenyt matkalleni hieman yllättäen. Tunne oikeasta suunnasta on ollut niin selkeä, ettei sitä ole voinut kieltää. Äitini sanoisi tässä kohtaa, että tuollainenhan se on aina ollu. Itsepäinen ja päättäväinen, samalla (liiankin) optimistinen.

Se matka, se alkoi Meksikosta. Oli vuosi 2008, olin rakkauteni kanssa tutustumassa maailmaan, toisiimme ja itseemme. Sillä reissulla matkaan tarttui espanjan kielen perusteet ja yksi pieni hippunen vatsaan kasvamaan. Guatemalassa tutustuin Maya-"horoskooppeihin" ja sieltä nousi esiin, että minulle sopisi ammattina kätilö. Lopullinen päätös syntyi keväällä 2009, kun olin lukenut Aila Miettinen-Jaakkolan ja Frederick Leboyerin kirjat. Vahvistin viimein itselleni, että lähden opiskelemaan kätilöksi ja synnytän lapseni kotona. Molemmat asiat toteutuivat sitten syksyllä, ja samalla sain kiinni voimastani ja suunnastani.

Matka rakkaudesta synnytykseen on alkanut jo vuosia sitten. Se on tarkoittanut kätilökoulutuksen tarjoamaan pohjaa tiedolle ja pohdinnalle. Merkittävässä roolissa ovat olleet ne kymmenet ammattilaiset, jotka ovat harjoittelussa eri osastoilla ja toimintayksiköissä näyttäneet, miten kohdataan ja miten annetaan apua. Olen saanut vihiä siitä, mitä terveydenhuollossamme tapahtuu.

Ja samanaikaisesti, opintopisteiden ulkopuolella, olen saanut oppia upeilta naisilta, läheltä ja kaukaa. Olen saanut tukihenkilön roolissa osallistua useaan synnytykseen, jossa olen ollut pohjiani myöten vaikuttunut naisten voimasta. Kuunneltuani useita eri kätilöitä Suomessa ja maailmalla, olen oppinut, millainen on kätilön sydän. Jotain sellaista, mikä on kätilönä olemisen elinehto, mutta mitä kätilökoulutuksessa ei uskalleta opettaa.

Matkani saa tietynlaisen päätöksen tänä keväänä, ympyrä sulkeutuu. Palaan Meksikoon, sen nelivuotiaaksi kasvaneen hippusen kanssa. Matkan tavoitteena on saada vahvistus sille, mitä merkitsee olla kätilö, joka toimii sydämellään. Samanaikaisesti tarkoituksena on antaa itselleni tilaa olla se nainen joka olen; vapaa, viisas ja rohkea lentämään.

Toivotan sinut tervetulleeksi seuraamaan matkaa. Sitä joka on jo alkanut vuosia sitten ja sitä joka on juuri alkamassa.